Oireet alkavat nopeasti, äkillisesti ja saavuttaa huippumnsa noin 10minuutissa. Kohtaus kestää yleensä alle puolituntia. Joskus harvoin jopa tunteja
Oireet:
-sydämentykytys, rintakivut
-hikoilu, vapina
-hengenahdistus, tukehtunisen tunne
-pahoinvointi, vatsavaivat
-huimaus, pyörtymisen tunne
-puutuminen, kihelmöinti
-hulluksi tulemisen pelko
Pelko kohtauksen tulemisesta aiheuttaa kohtauksen. Joka saattaa aiheutta kohtaus kierteen.
Tiheys vaihtelee. Päivittäin, viikottain tai harvemmin. Vahvuudetkin vaihtelevat.
Paniikkihäiriön toteaminen edellyttää että henkilö on huolissaan kohtauksien toistuvuudesta tai että kohtaukset aiheuttavat välttämiskäyttäytymistä
Perinnöllisyys, stressi, muutokset, erot, tuttavan kuolema. Traumaattiset kokemukset.
(Lisää tietoa edellisessä postauksessa)
maanantai 10. lokakuuta 2016
Iidan kokemuksia paniikkihäiriöstä
Ensimmäinen paniikkikohtaukseni tuli kahdeksannella luokalla liikuntatunnilla. Meillä oli tanssia, ja huomasin musiikin muuttuvan puuroutuneen kuuloiseksi ja minua huimasi. Menin sivummalle istumaan ja äkkiä tunnen sydämen sykkeen kiihtyvän, itkun nousevan kurkkuuni ja pelon tunteen laskeutuvan harteilleni ilman että tiedän miksi? Alan täristä ja haukkoa henkeä. Opettaja tulee luokseni enkä saa sanottua sanaakaan. Hän hätääntyy ja soittaa minulle ambulanssin. En itsekkään tiennyt mikä minulla on. En ollut ikinä kokenut mitään vastaavaa. Ambulanssi saapui ja tarkisti yleisvointini. Olin ambulanssi saapuessa vielä hieman itkuinen ja pelokas. Sain kuulla että minulla on paniikkikohtaus. Se ei ole hengenvaarallinen, vaikka tuntuu kamalalta ja voi aiheuttaa kuoleman pelkoa. Minua neuvottiin, että jos paniikkikohtaukset toistuu kannattaa hakeutua kouluterveyden hoitajalle juttelemaan asiasta.
Jo seuraavina päivinä aloin saamaan uusia paniikkikohtauksia. Liikuntatunnilla sydämensykkeen nousu sai aikaan paniikkikohtauksen pelon, joka taas aiheutti itse kohtauksen. ystävä pelästyttää koulun käytävällä, auto tööttää toiselle autolle, koulustressi, esiintymistilanteet, näistä kaikista sain paniikkikohtauksen. Kävin juttelemassa terveydenhoitajan kanssa asiasta ja sain tietoa paniikkihäiriöstä. Virallista diagnoosia minulle siitä ei tietääkseni ole tehty, muutakuin terveydenhoitaja neuvonut ottamaan lisää asiasta tietoa. Minulta kysyttiin koenko pystyväni elämään paniikkikohtausten kanssa vai vaikuttavatko ne liikaa elämääni. Vastasin ettei ne hallitse liikaa. Opin tunnistamaan tilanteita joissa paniikkikohtaus tulee ja pyrkimään järkeistämään asioita, pyysin ystäviä muistuttamaan ettei tilanteessa oikeasti ole mitään hätää. Muistan esimerkiksi joskus kokeessa menneeni paniikkiin siitä etten osaa ja yliajattelu laukaisi paniikkikohtauksen. Poistuin luokasta rauhoittumaan ja tunnin jälkeen juttelin opettajan kanssa ja pyysin saada tehdä kokeen uudestaan. Sain tehdä. Silloin huomasin, että paniikkikohtausten kanssa pystyy kyllä elämään normaalisti kunhan on vain avoin. Ainakin itselleni se on toiminut apuna asian hyväksymisenä osaksi elämää. Paniikki on oikeastaan mukana viikottain lievänä tai vahvempana riippuen elämäntilanteesta ja vahvuus vaihtelee.
Noin kahden vuoden ajan kohtauksia oli useammin ja niinsanotusti "rajumpia". Mutta kun etsin siitä tietoa en pelännyt enään niitä niin paljon. Jotenkin vain opin elämään asian kanssa. Vähensin kahvin juontia, enkä juo alkoholia ( alkoholin käyttöä en ole muutenkaan kokenut itselleni tarpeelliseksi). Olen lisännyt liikunnan määrää, koska olen huomannut sen helpottavan oloa ja vähentävän paniikkeja. Olen myös paljon purkanut tunteitani sanoiksi, lauluiksi, ja soittamisen kautta. Valokuvaan tunteita ja maalaan, usein myös piirrän. Minulla on monia ystäviä ja perhe sekä kihlattu joille olen avoimesti voinut puhua asiasta ja puhuminen/kirjoittamine on minulle ollut ehkä tärkein keino käsitellä asiaa. Myös kirjoista ja internetistä löytyy paljon tietoa paniikkihäiriöstä. Minulle on ollut todella tärkeää, että läheiseni ovat hyväksyneet minut sellaisena kuin olen ja ymmärtäneet minua. He ovat sisäistäneet hyvin etten aina itsekkään tiedä mikä kohtauksen laukaisee mutta tunteet reagoivat todella vahvasti. He eivät ole suuttuneet tai turhautuneet, vaan rauhallisesti antaneet minun panikoida sen aikaa kuin paniikki kestää ja pyynnöstäni vaihtanut puheenaiheen ihan johonkin muuhun kuin kohtaukseen jotta se menisi ohi. Minua auttaa myös rauhallinen jämäkkä kosketus sekä kylmän veden juominen. Jos tunnen että paniikkikohtaus on tulossa saatan lähteä lenkille tai vain jatkaa elämää aivan normaalisti eteenpäin kiinnittämättä alkaviin oireisiin sen enempää huomiota niin ne menevätkin helpoiten ohitse. Jos oireet yltyvät paniikkikohtaukseksi annan kohtauksen tulla ja sen jälkeen elämä jatkuu normaalisti. Alussa kohtaukset olivat pelottavia, mutta nykyään kun tiedän mistä on kyse en pelkää niitä enään. Tietenkin kohtauksen ollessa "päällä" ajatukset ovat sekalaiset ja ahdistaa, mutta se menee kohtauksen loputtua ohitse.
Nykyään kohtaukset ovat lievempiä.. Esimerkiksi kauppakeskukseen mennessä käsien puutumista, pientä tärinää, hengenahdistusta ja levottomuutta. Nämä oireet eivät kuitenkaan muutu enään niin usein voimakkaammaksi kohtaukseksi ja voin elellä arkielämää aivan normaalisti. Vielä vuosi sitten tein valintoja enemmän paniikkihäiriön varjossa, enää en. Nykyään yleensä paniikki purkautuu iltaisin tai yöllä, mutta harvemmin julkisilla paikoilla.
En ole koskaan käynyt terapiassa, enkä syönyt lääkkeitä paniikkihäiriöön (niitä ei siis ole minulle määrätty) . Mielestäni on kuitenkin upeaa, jos hakeutuu avun pariin esimerkiksi paniikkihäiriön takia. Luulen, että itsellenikin asioiden kohtaaminen ja käsittely olisi aikanaan ollut ripeämpää jos olisin hakenut ammattiapua paniikkihäiriöön. Koen kuitenkin että paniikkihäiriön kanssa eläminen on ollut matka tutustua itseeni. Minulla todettiin myös kilpirauhasen vajaatoiminta samoihin aikoihin ja sen kerrotaan lisäävän alttiutta paniikkihäiriöön. Kilpirauhasen vajaatoimintaa hoidettaessa myös paniikkikohtaukset ovat lieventyneet ja vähentyneet. Uskon myös vahvasti että yllämainitut (liikunta, läheiset, taide, itsensäilmaiseminen) ovat olleet suurena apuna paniikkikohtauksien lieventymisessä ja asioiden kohtaamisessa.
Jo seuraavina päivinä aloin saamaan uusia paniikkikohtauksia. Liikuntatunnilla sydämensykkeen nousu sai aikaan paniikkikohtauksen pelon, joka taas aiheutti itse kohtauksen. ystävä pelästyttää koulun käytävällä, auto tööttää toiselle autolle, koulustressi, esiintymistilanteet, näistä kaikista sain paniikkikohtauksen. Kävin juttelemassa terveydenhoitajan kanssa asiasta ja sain tietoa paniikkihäiriöstä. Virallista diagnoosia minulle siitä ei tietääkseni ole tehty, muutakuin terveydenhoitaja neuvonut ottamaan lisää asiasta tietoa. Minulta kysyttiin koenko pystyväni elämään paniikkikohtausten kanssa vai vaikuttavatko ne liikaa elämääni. Vastasin ettei ne hallitse liikaa. Opin tunnistamaan tilanteita joissa paniikkikohtaus tulee ja pyrkimään järkeistämään asioita, pyysin ystäviä muistuttamaan ettei tilanteessa oikeasti ole mitään hätää. Muistan esimerkiksi joskus kokeessa menneeni paniikkiin siitä etten osaa ja yliajattelu laukaisi paniikkikohtauksen. Poistuin luokasta rauhoittumaan ja tunnin jälkeen juttelin opettajan kanssa ja pyysin saada tehdä kokeen uudestaan. Sain tehdä. Silloin huomasin, että paniikkikohtausten kanssa pystyy kyllä elämään normaalisti kunhan on vain avoin. Ainakin itselleni se on toiminut apuna asian hyväksymisenä osaksi elämää. Paniikki on oikeastaan mukana viikottain lievänä tai vahvempana riippuen elämäntilanteesta ja vahvuus vaihtelee.
Noin kahden vuoden ajan kohtauksia oli useammin ja niinsanotusti "rajumpia". Mutta kun etsin siitä tietoa en pelännyt enään niitä niin paljon. Jotenkin vain opin elämään asian kanssa. Vähensin kahvin juontia, enkä juo alkoholia ( alkoholin käyttöä en ole muutenkaan kokenut itselleni tarpeelliseksi). Olen lisännyt liikunnan määrää, koska olen huomannut sen helpottavan oloa ja vähentävän paniikkeja. Olen myös paljon purkanut tunteitani sanoiksi, lauluiksi, ja soittamisen kautta. Valokuvaan tunteita ja maalaan, usein myös piirrän. Minulla on monia ystäviä ja perhe sekä kihlattu joille olen avoimesti voinut puhua asiasta ja puhuminen/kirjoittamine on minulle ollut ehkä tärkein keino käsitellä asiaa. Myös kirjoista ja internetistä löytyy paljon tietoa paniikkihäiriöstä. Minulle on ollut todella tärkeää, että läheiseni ovat hyväksyneet minut sellaisena kuin olen ja ymmärtäneet minua. He ovat sisäistäneet hyvin etten aina itsekkään tiedä mikä kohtauksen laukaisee mutta tunteet reagoivat todella vahvasti. He eivät ole suuttuneet tai turhautuneet, vaan rauhallisesti antaneet minun panikoida sen aikaa kuin paniikki kestää ja pyynnöstäni vaihtanut puheenaiheen ihan johonkin muuhun kuin kohtaukseen jotta se menisi ohi. Minua auttaa myös rauhallinen jämäkkä kosketus sekä kylmän veden juominen. Jos tunnen että paniikkikohtaus on tulossa saatan lähteä lenkille tai vain jatkaa elämää aivan normaalisti eteenpäin kiinnittämättä alkaviin oireisiin sen enempää huomiota niin ne menevätkin helpoiten ohitse. Jos oireet yltyvät paniikkikohtaukseksi annan kohtauksen tulla ja sen jälkeen elämä jatkuu normaalisti. Alussa kohtaukset olivat pelottavia, mutta nykyään kun tiedän mistä on kyse en pelkää niitä enään. Tietenkin kohtauksen ollessa "päällä" ajatukset ovat sekalaiset ja ahdistaa, mutta se menee kohtauksen loputtua ohitse.
Nykyään kohtaukset ovat lievempiä.. Esimerkiksi kauppakeskukseen mennessä käsien puutumista, pientä tärinää, hengenahdistusta ja levottomuutta. Nämä oireet eivät kuitenkaan muutu enään niin usein voimakkaammaksi kohtaukseksi ja voin elellä arkielämää aivan normaalisti. Vielä vuosi sitten tein valintoja enemmän paniikkihäiriön varjossa, enää en. Nykyään yleensä paniikki purkautuu iltaisin tai yöllä, mutta harvemmin julkisilla paikoilla.
En ole koskaan käynyt terapiassa, enkä syönyt lääkkeitä paniikkihäiriöön (niitä ei siis ole minulle määrätty) . Mielestäni on kuitenkin upeaa, jos hakeutuu avun pariin esimerkiksi paniikkihäiriön takia. Luulen, että itsellenikin asioiden kohtaaminen ja käsittely olisi aikanaan ollut ripeämpää jos olisin hakenut ammattiapua paniikkihäiriöön. Koen kuitenkin että paniikkihäiriön kanssa eläminen on ollut matka tutustua itseeni. Minulla todettiin myös kilpirauhasen vajaatoiminta samoihin aikoihin ja sen kerrotaan lisäävän alttiutta paniikkihäiriöön. Kilpirauhasen vajaatoimintaa hoidettaessa myös paniikkikohtaukset ovat lieventyneet ja vähentyneet. Uskon myös vahvasti että yllämainitut (liikunta, läheiset, taide, itsensäilmaiseminen) ovat olleet suurena apuna paniikkikohtauksien lieventymisessä ja asioiden kohtaamisessa.
Lapsuusiän uhmakkuus- käytöshäiriö
ilmenee yleensä 7–12 vuoden ikäisillä lapsilla.
Oireet:
-ikään nähden selvästi poikkeava tottelematon käytös jolle on ominaista -usein tapahtuva maltin menetys
-toistuva riitely aikuisten kanssa
-usein ilmenevä tarkoituksellisen uhmakas käytös vanhempia kohtaan
-toistuva kieltäytyminen noudattaa sääntöjä
-usein ilmenevä toisten ihminen ärsyttäminen
-toisten syyttäminen omista virheistä
-herkkä ärsyyntyminen
-usein ilmenevä vihaisuus ja pahantuulisuus sekä ilkeys ja kostonhimoisuus
Yleisyys: 10% lapsista lievää uhmakkuushäiriötä
2% hankalampaa uhmakkuushäiriötä
Eroahdistushäiriö
ohitse menevät pelot normaaleja mutta 5% lapsista kärsii pitempään jatkuvista voimakkaidta ahdistus ja pelko oireista
Pelon aiheena on eroon joutuminen
lapselle on kehityksessä normaalia eroAdistuksen vaihe, mutta häiriöksi se muuttuu silloinkun se aiheuttaa huomattavia sosiaalisia ongelmia sekä kun Eroon liittyvä ahdistus on voimakkuudeltaan selvästi epätavallista ikätasoon nähden
Kulku/ennuste:
Liittyy riski psyykkiseen sairastaviuteen nuoruusiässä (masennus, paniikkihäiriö)
Hoito:
Hoidon tarkoituksena on saada lapsi tarhaan/kouluun mahdollisimman pian.
Oireita:
Haluttomuus irtaantua läheisistä ihmisistä, hauttomuus erossa nukkumisesta, somaattiset tuntemukset (päänsärky, vatsalipu, oksentelu) painajaiset eron uhkasta.
Aiheuttaa usein koulusta/tarhasta kotiin jäämistä. Pelkää esim vanhempien kuolemaa ilman erinäistä syytä. Pertymyksiin reagoi aggressiivisesti. Vaikeus luoda ihmissuhteita ikätovereihin.
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk0036
Yleistynyt ahdistushäiriö
Oireet:
-pelokas odotus/huoli yhtäjatkoisesti vähintään kuuden kuulauden aja
-jännittyneisyyden levottomuuden tunne
-väsymys
-keskittymisvaikeudet
-ärtyneisyys
-vapina
-hikoilu
-säpsähtely
-pahoinvointi
-ripuli
-hengityksen/pulssin tihentyminen
-lihasjännitys
-univaikeudet
Nuorilla yleistynyt ahdistuneisuus häiriö voi ilmetä itseluottamuksen puutteena, onnettomuuksien/myöhästymisen pelkona, korostuneen rohkaisun tarpeena tai suorituspelkona.
Yleistynyt ahdistushäiriö eroaa elämäntilanteiden aiheuttamastabyleisestä ahdistuksesta siten, että ahdistus on selvästi liiallista itsepäistä ja jatkuvaa.
Somaattiset sairaudet kuten sydänsairaudet ja kilpirauhasen liika- ja vajaatoiminta voivat aiheuttaa yleistyneelle ahdistushäiriölle tyypillisiä oireita.
Yleisyys:
-5% ihmisistä kärsii jossain vaiheessa
-alkaa lapsena/murrosiässä yleensä
-mahdollista myös aikuisiällä
-vahvuud vaihtelee henkilöstä riippuen ja vuodenajadta riippuen
Tausta:
-moninkerroksinen häiriö
-tarkkaa syytö ei tunneta
-alttiutta ja oireiden voimakkuutta lisää: Synnynnäiset rakenteelliset ja temperamentilliset tekijät, erilaiset kehityksen aikaiset rasitustekijät, stressaavat ja traumaattiset elämäntapahtumat ja sosiaalisen tukiverkoston niukkuus, runsas kahvin juonti, tupakointi sekä alkoholin liikakäyttö
Itsehoito:
Tärkeää sisäistää että piteiden ilmeneminen on Itsestä riippumaton tila joka aiheutta kärsimystä
Välttää häpeän tunteita/käsitellä niitä
Stressin välttäminen, rentoutuminen
Liikunta, alkoholin kofeiinkn vähentäminen
Keinoja ahdistuksen lieventämiseen: https://www.mielenterveystalo.fi/aikuiset/itsehoito-ja-oppaat/itsehoito/ahdistuksen_omahoito/pages/default.asp
Hoito: lääkäri, psygoloki, psykiatri
Psykoterapeuttiset hoitomenetelmät
Oireita lieventävät lääkkeet(masennuslääkkeitä, bentsodiatsepiinejä sekä muita ahdistuneisuuslääkkeitä)
ilmenee yleensä 7–12 vuoden ikäisillä lapsilla.
Oireet:
-ikään nähden selvästi poikkeava tottelematon käytös jolle on ominaista -usein tapahtuva maltin menetys
-toistuva riitely aikuisten kanssa
-usein ilmenevä tarkoituksellisen uhmakas käytös vanhempia kohtaan
-toistuva kieltäytyminen noudattaa sääntöjä
-usein ilmenevä toisten ihminen ärsyttäminen
-toisten syyttäminen omista virheistä
-herkkä ärsyyntyminen
-usein ilmenevä vihaisuus ja pahantuulisuus sekä ilkeys ja kostonhimoisuus
Yleisyys: 10% lapsista lievää uhmakkuushäiriötä
2% hankalampaa uhmakkuushäiriötä
Eroahdistushäiriö
ohitse menevät pelot normaaleja mutta 5% lapsista kärsii pitempään jatkuvista voimakkaidta ahdistus ja pelko oireista
Pelon aiheena on eroon joutuminen
lapselle on kehityksessä normaalia eroAdistuksen vaihe, mutta häiriöksi se muuttuu silloinkun se aiheuttaa huomattavia sosiaalisia ongelmia sekä kun Eroon liittyvä ahdistus on voimakkuudeltaan selvästi epätavallista ikätasoon nähden
Kulku/ennuste:
Liittyy riski psyykkiseen sairastaviuteen nuoruusiässä (masennus, paniikkihäiriö)
Hoito:
Hoidon tarkoituksena on saada lapsi tarhaan/kouluun mahdollisimman pian.
Oireita:
Haluttomuus irtaantua läheisistä ihmisistä, hauttomuus erossa nukkumisesta, somaattiset tuntemukset (päänsärky, vatsalipu, oksentelu) painajaiset eron uhkasta.
Aiheuttaa usein koulusta/tarhasta kotiin jäämistä. Pelkää esim vanhempien kuolemaa ilman erinäistä syytä. Pertymyksiin reagoi aggressiivisesti. Vaikeus luoda ihmissuhteita ikätovereihin.
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk0036
Yleistynyt ahdistushäiriö
Oireet:
-pelokas odotus/huoli yhtäjatkoisesti vähintään kuuden kuulauden aja
-jännittyneisyyden levottomuuden tunne
-väsymys
-keskittymisvaikeudet
-ärtyneisyys
-vapina
-hikoilu
-säpsähtely
-pahoinvointi
-ripuli
-hengityksen/pulssin tihentyminen
-lihasjännitys
-univaikeudet
Nuorilla yleistynyt ahdistuneisuus häiriö voi ilmetä itseluottamuksen puutteena, onnettomuuksien/myöhästymisen pelkona, korostuneen rohkaisun tarpeena tai suorituspelkona.
Yleistynyt ahdistushäiriö eroaa elämäntilanteiden aiheuttamastabyleisestä ahdistuksesta siten, että ahdistus on selvästi liiallista itsepäistä ja jatkuvaa.
Somaattiset sairaudet kuten sydänsairaudet ja kilpirauhasen liika- ja vajaatoiminta voivat aiheuttaa yleistyneelle ahdistushäiriölle tyypillisiä oireita.
Yleisyys:
-5% ihmisistä kärsii jossain vaiheessa
-alkaa lapsena/murrosiässä yleensä
-mahdollista myös aikuisiällä
-vahvuud vaihtelee henkilöstä riippuen ja vuodenajadta riippuen
Tausta:
-moninkerroksinen häiriö
-tarkkaa syytö ei tunneta
-alttiutta ja oireiden voimakkuutta lisää: Synnynnäiset rakenteelliset ja temperamentilliset tekijät, erilaiset kehityksen aikaiset rasitustekijät, stressaavat ja traumaattiset elämäntapahtumat ja sosiaalisen tukiverkoston niukkuus, runsas kahvin juonti, tupakointi sekä alkoholin liikakäyttö
Itsehoito:
Tärkeää sisäistää että piteiden ilmeneminen on Itsestä riippumaton tila joka aiheutta kärsimystä
Välttää häpeän tunteita/käsitellä niitä
Stressin välttäminen, rentoutuminen
Liikunta, alkoholin kofeiinkn vähentäminen
Keinoja ahdistuksen lieventämiseen: https://www.mielenterveystalo.fi/aikuiset/itsehoito-ja-oppaat/itsehoito/ahdistuksen_omahoito/pages/default.asp
Hoito: lääkäri, psygoloki, psykiatri
Psykoterapeuttiset hoitomenetelmät
Oireita lieventävät lääkkeet(masennuslääkkeitä, bentsodiatsepiinejä sekä muita ahdistuneisuuslääkkeitä)
Kastelu
Kastelu:
Vastasyntyneellä virtsarakko toimii automaattisesti selkäytimessä sijaitsevan keskuksen säätelemänä, mutta vuoden ikään mennessä kontrolli siirtyy aivorungon miktiokeskukseen (virtsaamistapahtumaa säätelevä refleksikeskus).
Toisella ikävuodella lapsi pystyy jo tiedostamaan rakon täyttymisen, mutta ei vielä kykene estämään sen tyhjenemistä.
Noin puolet suomalaislapsista oppii päiväkuivaksi pian kaksi vuotta täytettyään ja yökuivaksi muutamaa kuukautta myöhemmin.
Rakon hallinnan saavuttamisessa on kuitenkin suuria yksilöllisiä eroja ja vasta neljän vuoden ikään mennessä suurin osa suomalaislapsista on oppinut pitämään housunsa ja vuoteensa kuivana.
Kuuden vuoden ikään mennessä lapsella on tavallisesti neurologinen kypsyys virtsarakkonsa täydelliseen hallintaan.
Vain pienellä osalla lapsista kastelu jatkuu vielä murrosiän loppupuolelle.
Kuivaksi oppiminen on myös psyykkinen tapahtuma.
Noin 2-vuotias lapsi kokee tyydytystä omista eritteistään ja onnistunut pissa pottaan on ikään kuin "lahja" äidille. Näin lapsi oppii kuivaksi positiivisen vuorovaikutuksen kautta. Negatiivinen asenne ja vaativa äiti puolestaan aiheuttaa vastustusta ja näinollen pitkittää kuivaksi oppimista.
Hylätyksi tulemisen pelko voi mahdollisesti aiheuttaa lapselle kasteluoireen pitkittymistä tai uudelleen alkamista.
Eli on olemassa lapsia joilla perheilmapiiri ja mieliala vaikuttavat kuivaksi oppimiseen.
Päiväkastelu edellyttää usein urologisia tutkimuksia.
Hoito:
Oireiden kirjanpito:
Lapsi pitää kirjaa pissavahingoista ja merkitsee itse vihkoon tai lomakkeelle onko hän selvinnyt yön kuivana.
Kastelijalapsen yksilöpsykoterapiassa nähdään tavallisesti kaksi linjaa:
Milloin kysymyksessä on hylätyksi tulemisen pelko, se tulisi saada lapsen tietoisuuteen ja käsiteltäväksi vanhempien kanssa.
Toisaalta korostetaan itsenäisyyden ja omatoimisuuden lisäämistä ja lapsen omaa vastuullisuutta kastelun hoidossa (esim: voidaan toteuttaa korostamalla seurantavihon täyttämistä itse tai kuivan lakanan vaihtamista itse).
Jotkut lapset näyttävät saavan sekundaarihyötyä kastelustaan:
Vanhemmat hääräävät heidän ympärillään yöllä ja lopulta kutsuvat omaan sänkyynsä joka on se lapsen toivoma asia.
Tällainen käytös vanhemmilta vaan on omiaan pitkittämään kastelua.
Psykoterapeuttisen jakson myötä kastelu voi loppua jos se on ollut psyykkistä alkuperää.
Vastasyntyneellä virtsarakko toimii automaattisesti selkäytimessä sijaitsevan keskuksen säätelemänä, mutta vuoden ikään mennessä kontrolli siirtyy aivorungon miktiokeskukseen (virtsaamistapahtumaa säätelevä refleksikeskus).
Toisella ikävuodella lapsi pystyy jo tiedostamaan rakon täyttymisen, mutta ei vielä kykene estämään sen tyhjenemistä.
Noin puolet suomalaislapsista oppii päiväkuivaksi pian kaksi vuotta täytettyään ja yökuivaksi muutamaa kuukautta myöhemmin.
Rakon hallinnan saavuttamisessa on kuitenkin suuria yksilöllisiä eroja ja vasta neljän vuoden ikään mennessä suurin osa suomalaislapsista on oppinut pitämään housunsa ja vuoteensa kuivana.
Kuuden vuoden ikään mennessä lapsella on tavallisesti neurologinen kypsyys virtsarakkonsa täydelliseen hallintaan.
Vain pienellä osalla lapsista kastelu jatkuu vielä murrosiän loppupuolelle.
Kuivaksi oppiminen on myös psyykkinen tapahtuma.
Noin 2-vuotias lapsi kokee tyydytystä omista eritteistään ja onnistunut pissa pottaan on ikään kuin "lahja" äidille. Näin lapsi oppii kuivaksi positiivisen vuorovaikutuksen kautta. Negatiivinen asenne ja vaativa äiti puolestaan aiheuttaa vastustusta ja näinollen pitkittää kuivaksi oppimista.
Hylätyksi tulemisen pelko voi mahdollisesti aiheuttaa lapselle kasteluoireen pitkittymistä tai uudelleen alkamista.
Eli on olemassa lapsia joilla perheilmapiiri ja mieliala vaikuttavat kuivaksi oppimiseen.
Päiväkastelu edellyttää usein urologisia tutkimuksia.
Hoito:
Oireiden kirjanpito:
Lapsi pitää kirjaa pissavahingoista ja merkitsee itse vihkoon tai lomakkeelle onko hän selvinnyt yön kuivana.
Lääkehoito:
Käytetään miltein yksinomaan Desmopressiiniä joka on virtsaneritystä vähentävä lääke, joka "aikuistaa" antidiureesin (eli: virtsanerityksen) vuorokausikäyrän vastaamaan lapsen ikätasoa. Tämä on hyvä apu tilanteisiin jossa kastelu aiheuttaa lapselle häpeää. (esim: leirillä, tai muuten kodin ulkopuolella).
Psykoterapeuttisia menetelmiä suositellaan, kun lapsella on psyykkisiä ongelmia, kuten unettomuutta, jännittyneisyyttä tai ahdistusta.
Kastelijalapsen yksilöpsykoterapiassa nähdään tavallisesti kaksi linjaa:
Milloin kysymyksessä on hylätyksi tulemisen pelko, se tulisi saada lapsen tietoisuuteen ja käsiteltäväksi vanhempien kanssa.
Toisaalta korostetaan itsenäisyyden ja omatoimisuuden lisäämistä ja lapsen omaa vastuullisuutta kastelun hoidossa (esim: voidaan toteuttaa korostamalla seurantavihon täyttämistä itse tai kuivan lakanan vaihtamista itse).
Jotkut lapset näyttävät saavan sekundaarihyötyä kastelustaan:
Vanhemmat hääräävät heidän ympärillään yöllä ja lopulta kutsuvat omaan sänkyynsä joka on se lapsen toivoma asia.
Tällainen käytös vanhemmilta vaan on omiaan pitkittämään kastelua.
Psykoterapeuttisen jakson myötä kastelu voi loppua jos se on ollut psyykkistä alkuperää.
Pakko-oireinen häiriö
Pakko-oireinen häiriö lapsella
Lapsen pakko-oireinen häiriö aiheuttaa stressiä ja heikentää psykososiaalista toimintakykyä. Sairauden puhkeamiseen vaikuttavat sekä perimä että ympäristötekijät.
Yleisimmät lasten pakkoajatukset liittyvät likaantumiseen, vahingoittumisen pelkoon sekä symmetrian ja tarkkuuden pakkoon.
Tavallisimpia pakkotoimintoja ovat:
peseminen, toistaminen, tarkistaminen, laskeminen, koskettaminen, järjesteleminen ja keräily.
Myös perheenjäsenet tulevat usein kiedotuiksi mukaan pakko-oireisiin, mikä voi lisätä vanhempien stressiä ja vaikeuttaa lapsen oireilua. Hoidossa sekä lapsen että perheen huomioiminen on tärkeää. Kognitiivinen käyttäytymisterapia yksin tai yhdistettynä SSRI-lääkitykseen on keskeisin hoitomuoto. Yksittäiset pakko-oireisen häiriön jaksot voivat parantua täysin, mutta osalla häiriö jatkuu aikuisuuteen saakka.
Pakko-oireisessa häiriössä pakonomaiset toiminnot alkavat viedä yhä enemmän aikaa käyden häiritseviksi ja ärsyttäviksikin. Normaaliin elämään kuuluvat asiat jäävät taka-alalle, kun pakkoajatukset ja -toiminnot täyttävät päivän. Lapsuusiän pakko-oireiseen häiriöön liittyy usein muita samanaikaisia häiriöitä, jotka vaikuttavat oirekuvaan, hoitovasteeseen ja ennusteeseen. Varhainen tunnistaminen ja hoito ovat tärkeitä myös pitkäaikaisennusteen kannalta. Lasten pakko-oireista häiriötä hoidetaan lääkkeillä ja psykoterapialla.
Diagnoosikriteerit
Pakko-oireinen häiriö (obsessive-compulsive disorder, OCD) voidaan jakaa kolmeen alatyyppiin:
-pakkoajatuspainotteiseen, pakkotoimintopainotteiseen ja pakkoajatuksina ja pakkotoimintoina ilmenevään häiriöön.
Oireet voidaan luokitella neljään ryhmään:
-ensimmäiseen kuuluvat symmetriaan ja järjestelemiseen liittyvä oireet, toiseen aggressiiviset, uskonnolliset, terveyteen ja seksuaalisuuteen liittyvät pakkoajatukset sekä tarkistamispakko, kolmanteen likaantumisen pelko sekä puhdistautumisoireet ja neljänteen keräilyyn sekä varastointiin liittyvät oireet.
Oireryhmityksellä saattaa olla merkitystä hoitovasteen ja ennusteen kannalta.
Esiintyvyys
Arviot OCD:n esiintyvyydestä lapsilla vaihtelevat. Tavallisimmin lapsuuden OCD alkaa yhdeksän ja 14 ikävuoden välillä, keskimäärin kymmenen vuoden iässä, ja se on tavallisempi pojilla kuin tytöillä. Häiriö voi alkaa jo ennen kouluikää. Varhain alkavan häiriön taudinkuva on hankala, ja siihen liittyy useammin oheishäiriöitä, erityisesti nykimisoireita.
Oirekuva
Keskeisin piirre pakko-oireisessa häiriössä ovat toistuvat, kaavamaiset pakkoajatukset ja -toiminnot. Pakkoajatusten tai -toimintojen avulla potilas pyrkii estämään pelkäämänsä vahingollisen asian, johon toiminnoilla ei todellisuudessa voi vaikuttaa. Tyypilliset pakkoajatukset ovat vastenmielisiä, rasittavia ajatuksia, yllykkeitä ja mielikuvia. Ne voivat ilmetä myös toistuvina kuvitelmina pelottavista tapahtumista sekä tarpeena toistaa mielessä tiettyjä sanoja, laskutoimituksia, laulunpätkiä tai sananmuunnoksia. Pakkotoiminnot ovat rituaaleja, tarkistamisia ja tekemisiä, jotka liittyvät usein järjestyksenpitoon, siisteyteen ja asioiden varmistelemiseen. Potilas toteaa pakkoajatukset ja -toiminnot tavallisesti hyödyttömiksi tai liioitelluiksi, mutta silti niitä on vaikeaa välttää. Häiriön pitkittyessä oireiden vastustaminen yleensä vähenee tai jää pois.
Lapsilla hylätyksi tulemisen tai vahingoittumisen pelkoon liittyvät pakko-oireet ovat tavallisempia ja uskontoon tai seksuaalisuuteen liittyvät pakko-oireet harvinaisempia kuin nuorilla tai aikuisilla. Myös pakkotoiminnot ilman pakkoajatusta ja perheenjäseniä sitouttavat rituaalit ovat yleisiä. Pakko-oireet voivat vaihtua toisiksi ajan myötä ja erilaisia oireita saattaa esiintyä samanaikaisesti. Lasten kyky ymmärtää oireita ja kuvata niitä sanallisesti vaihtelee. Lapset voivat pyrkiä salaamaan pakko-oireita, erityisesti pakkoajatuksia, ja oireiden pidätteleminen esimerkiksi koulupäivän ajan on mahdollista. Myös viive hoitoon hakeutumisessa voi olla pitkä.
Lasten pakko-oireet ovat hyvin ahdistavia myös perheenjäsenille, jotka saattavat yrittää auttaa lasta rituaaleissa ja välttelyissä. Pakko-oireiden tukeminen kuitenkin lisää lapsen pakko-oireilua ja kuormittaa perheen arkea. Toisaalta lapsen pakko-oireiden rajoittaminen ja sen aiheuttaman ahdistuksen sietäminen voi olla vaikeaa. Tämä ristiriita lisää vanhempien turhautumista, lapseen kohdistuvia syytöksiä ja vihamielisyyttä sekä perheenjäsenten välisiä riitoja, mikä vaikeuttaa edelleen lapsen oireilua. Myös vanhempien omilla psyykkisillä ongelmilla on merkitystä.
Lapsen pakko-oireinen häiriö aiheuttaa stressiä ja heikentää psykososiaalista toimintakykyä. Sairauden puhkeamiseen vaikuttavat sekä perimä että ympäristötekijät.
Yleisimmät lasten pakkoajatukset liittyvät likaantumiseen, vahingoittumisen pelkoon sekä symmetrian ja tarkkuuden pakkoon.
Tavallisimpia pakkotoimintoja ovat:
peseminen, toistaminen, tarkistaminen, laskeminen, koskettaminen, järjesteleminen ja keräily.
Myös perheenjäsenet tulevat usein kiedotuiksi mukaan pakko-oireisiin, mikä voi lisätä vanhempien stressiä ja vaikeuttaa lapsen oireilua. Hoidossa sekä lapsen että perheen huomioiminen on tärkeää. Kognitiivinen käyttäytymisterapia yksin tai yhdistettynä SSRI-lääkitykseen on keskeisin hoitomuoto. Yksittäiset pakko-oireisen häiriön jaksot voivat parantua täysin, mutta osalla häiriö jatkuu aikuisuuteen saakka.
Pakko-oireisessa häiriössä pakonomaiset toiminnot alkavat viedä yhä enemmän aikaa käyden häiritseviksi ja ärsyttäviksikin. Normaaliin elämään kuuluvat asiat jäävät taka-alalle, kun pakkoajatukset ja -toiminnot täyttävät päivän. Lapsuusiän pakko-oireiseen häiriöön liittyy usein muita samanaikaisia häiriöitä, jotka vaikuttavat oirekuvaan, hoitovasteeseen ja ennusteeseen. Varhainen tunnistaminen ja hoito ovat tärkeitä myös pitkäaikaisennusteen kannalta. Lasten pakko-oireista häiriötä hoidetaan lääkkeillä ja psykoterapialla.
Diagnoosikriteerit
Pakko-oireinen häiriö (obsessive-compulsive disorder, OCD) voidaan jakaa kolmeen alatyyppiin:
-pakkoajatuspainotteiseen, pakkotoimintopainotteiseen ja pakkoajatuksina ja pakkotoimintoina ilmenevään häiriöön.
Oireet voidaan luokitella neljään ryhmään:
-ensimmäiseen kuuluvat symmetriaan ja järjestelemiseen liittyvä oireet, toiseen aggressiiviset, uskonnolliset, terveyteen ja seksuaalisuuteen liittyvät pakkoajatukset sekä tarkistamispakko, kolmanteen likaantumisen pelko sekä puhdistautumisoireet ja neljänteen keräilyyn sekä varastointiin liittyvät oireet.
Oireryhmityksellä saattaa olla merkitystä hoitovasteen ja ennusteen kannalta.
Esiintyvyys
Arviot OCD:n esiintyvyydestä lapsilla vaihtelevat. Tavallisimmin lapsuuden OCD alkaa yhdeksän ja 14 ikävuoden välillä, keskimäärin kymmenen vuoden iässä, ja se on tavallisempi pojilla kuin tytöillä. Häiriö voi alkaa jo ennen kouluikää. Varhain alkavan häiriön taudinkuva on hankala, ja siihen liittyy useammin oheishäiriöitä, erityisesti nykimisoireita.
Oirekuva
Keskeisin piirre pakko-oireisessa häiriössä ovat toistuvat, kaavamaiset pakkoajatukset ja -toiminnot. Pakkoajatusten tai -toimintojen avulla potilas pyrkii estämään pelkäämänsä vahingollisen asian, johon toiminnoilla ei todellisuudessa voi vaikuttaa. Tyypilliset pakkoajatukset ovat vastenmielisiä, rasittavia ajatuksia, yllykkeitä ja mielikuvia. Ne voivat ilmetä myös toistuvina kuvitelmina pelottavista tapahtumista sekä tarpeena toistaa mielessä tiettyjä sanoja, laskutoimituksia, laulunpätkiä tai sananmuunnoksia. Pakkotoiminnot ovat rituaaleja, tarkistamisia ja tekemisiä, jotka liittyvät usein järjestyksenpitoon, siisteyteen ja asioiden varmistelemiseen. Potilas toteaa pakkoajatukset ja -toiminnot tavallisesti hyödyttömiksi tai liioitelluiksi, mutta silti niitä on vaikeaa välttää. Häiriön pitkittyessä oireiden vastustaminen yleensä vähenee tai jää pois.
Lapsilla hylätyksi tulemisen tai vahingoittumisen pelkoon liittyvät pakko-oireet ovat tavallisempia ja uskontoon tai seksuaalisuuteen liittyvät pakko-oireet harvinaisempia kuin nuorilla tai aikuisilla. Myös pakkotoiminnot ilman pakkoajatusta ja perheenjäseniä sitouttavat rituaalit ovat yleisiä. Pakko-oireet voivat vaihtua toisiksi ajan myötä ja erilaisia oireita saattaa esiintyä samanaikaisesti. Lasten kyky ymmärtää oireita ja kuvata niitä sanallisesti vaihtelee. Lapset voivat pyrkiä salaamaan pakko-oireita, erityisesti pakkoajatuksia, ja oireiden pidätteleminen esimerkiksi koulupäivän ajan on mahdollista. Myös viive hoitoon hakeutumisessa voi olla pitkä.
Lasten pakko-oireet ovat hyvin ahdistavia myös perheenjäsenille, jotka saattavat yrittää auttaa lasta rituaaleissa ja välttelyissä. Pakko-oireiden tukeminen kuitenkin lisää lapsen pakko-oireilua ja kuormittaa perheen arkea. Toisaalta lapsen pakko-oireiden rajoittaminen ja sen aiheuttaman ahdistuksen sietäminen voi olla vaikeaa. Tämä ristiriita lisää vanhempien turhautumista, lapseen kohdistuvia syytöksiä ja vihamielisyyttä sekä perheenjäsenten välisiä riitoja, mikä vaikeuttaa edelleen lapsen oireilua. Myös vanhempien omilla psyykkisillä ongelmilla on merkitystä.
Syömishäiriöt
Syömishäiriöt (laihuushäiriö, ahmimishäiriö, epätyypilliset syömishäiriöt), pakko-oireinen häiriö lapsella
Tunnetuimmat syömishäiriöt ovat laihuushäiriö (anorexia nervosa), ja ahmimishäiriö (bulimia nervosa).
Laihuushäiriölle on ominaista tarkoituksellisesti aiheutettu ja ylläpidetty alipaino ja nälkiintymistila. Laihuushäiriöstä kärsivä näkee itsensä liian lihavana ja alkaa tämän takia laihduttamaan karsimalla kaiken "lihottavan", kuten rasvat, lihat tai kaiken sokerin. Samalla hän aloittaa liian raskaan liikunnan, jonka takia laihtuu rajusti. Paino on 15% pienempi kuin pituuden mukainen keskipaino, tai painoindeksi on alle 17,5. Oksentelu ja ruuan piilottelu ovat tyypillistä laihuushäiriöstä kärsivälle. Laihuutta pyritään peittämään paksulla vaatekerroksella, hän salaa oksentelua ja peittelee syömättömyyttään.
Hoito: alussa keskitytään painon nostamiseen. Nuoren kanssa sovitaan, mikä on viikon tavoitepaino, johon pyritään vähentämällä liikuntaa ja säännöllistämällä syömistä.
Ahmimishäiriölle tyypillistä on liiallinen syöminen, joka johtaa ylipainoon. Liian energiapitoiset juomat, liiallinen sokerin saanti ja väärät ruokailutavat johtavat lihavuuteen. Osa ylipainoisista lapsista kärsii masennuksesta, ahdistuksesta tai mielihyväsyömisestä (syöminen on keino lievittää pahaa mieltä). Liian vähäinen liikunta yhdessä väärien ruokailutottumusten kanssa johtaa pituuskasvun kiihtymiseen, murrosiän aikaistumiseen ja ylipainoon. Lapsuusajan lihavuus altistaa aikuisiän diabetekselle, tuki- ja liikuntaelinsairauksille sekä sydän ja verisuonisairauksille.
Hoito: ravitsemusterapeutin ohjaus tärkeää, myös kokeneelta puheterapeutilta avunsaanti tärkeää.
Tunnetuimmat syömishäiriöt ovat laihuushäiriö (anorexia nervosa), ja ahmimishäiriö (bulimia nervosa).
Laihuushäiriölle on ominaista tarkoituksellisesti aiheutettu ja ylläpidetty alipaino ja nälkiintymistila. Laihuushäiriöstä kärsivä näkee itsensä liian lihavana ja alkaa tämän takia laihduttamaan karsimalla kaiken "lihottavan", kuten rasvat, lihat tai kaiken sokerin. Samalla hän aloittaa liian raskaan liikunnan, jonka takia laihtuu rajusti. Paino on 15% pienempi kuin pituuden mukainen keskipaino, tai painoindeksi on alle 17,5. Oksentelu ja ruuan piilottelu ovat tyypillistä laihuushäiriöstä kärsivälle. Laihuutta pyritään peittämään paksulla vaatekerroksella, hän salaa oksentelua ja peittelee syömättömyyttään.
Hoito: alussa keskitytään painon nostamiseen. Nuoren kanssa sovitaan, mikä on viikon tavoitepaino, johon pyritään vähentämällä liikuntaa ja säännöllistämällä syömistä.
Ahmimishäiriölle tyypillistä on liiallinen syöminen, joka johtaa ylipainoon. Liian energiapitoiset juomat, liiallinen sokerin saanti ja väärät ruokailutavat johtavat lihavuuteen. Osa ylipainoisista lapsista kärsii masennuksesta, ahdistuksesta tai mielihyväsyömisestä (syöminen on keino lievittää pahaa mieltä). Liian vähäinen liikunta yhdessä väärien ruokailutottumusten kanssa johtaa pituuskasvun kiihtymiseen, murrosiän aikaistumiseen ja ylipainoon. Lapsuusajan lihavuus altistaa aikuisiän diabetekselle, tuki- ja liikuntaelinsairauksille sekä sydän ja verisuonisairauksille.
Hoito: ravitsemusterapeutin ohjaus tärkeää, myös kokeneelta puheterapeutilta avunsaanti tärkeää.
Dissosiaatio ja dissosiaatiohäiriö
Dissosiaatio
o Ilmiöitä, jotka usein nähdään normaalina dissosiaationa: lasten mielikuvitus- ja roolileikit sekä kuvitellut leikkikaverit
o Tilapäinen ympäröivän maailmaan ”unohtaminen”
o Päiväunelmointi
o Maantiehypnoosi, jossa henkilö äkkiä havahtuu ja huomaa, ettei muista ajaneensa matkan viimeisiä kilometrejä
o Asiaan uppoutuminen; elokuvan intensiivinen katsominen tai kirjan maailmaan vaipuminen niin syvällisesti, että havahtuminen tapahtuu vasta jonkun koskettaessa henkilöä
o Kahden tai useamman asian yhtäaikainen tekeminen
o Henkilö, joka keskustelee, selailee sanomalehteä sekä hörppii kahvia yhtäaikaisesti
o Tunteiden tietoinen piilottaminen tai unohtaminen uhkaavassa tilanteessa
o Poliisin rationaalinen ja asiallinen käytös onnettomuustilanteessa
* Dissosiaatio on tyypillinen traumatilanteessa, jolloin se ehkäisee henkilön psyykkisen ylikuormittumisen. Dissosiaatio mahdollistaa trauman hajottamisen pienempiin, helpommin hallittaviin yksiköihin.
* Kun olosuhteet ovat sopivat, useimmiten, kun trauman uhri tuntee olonsa riittävän turvalliseksi , aletaan palasia jälleen yhdistää toisiinsa; dissosiaatio alkaa purkautua
* Jos dissosioitua kokemusta ei päästä kunnolla purkamaan, seurauksena on usein traumanjälkeisiä psyykkisiä ongelmia, kuten akuutti tai post-traumaattinen stressihäiriö.
* Lapsella, jolla persoonallisuuden kehitys on kesken, johtaa dissosiaation runsas käyttö minän eri osien huonoon keskinäiseen yhdistymiseen. Henkilön saattaa olla vaikea tunnistaa omia tunnetilojaan, ja hänen käyttäytymisensä voi olla impulsiivista sekä ailahdella laidasta laitaan. Koska ikävissä kokemuksissa dissosiaatio
automatisoituu, ei henkilö myöskään juuri opi kokemuksistaan, koska suuri osa siitä häviää pois tietoisuudesta eikä henkilö sitä näin joudu käsittelemään. Ääritapauksissa saattavat kokonaiset persoonallisuuden osat joutua toisistaan niin erilleen, että ne muodostuvat omiksi alayksiköikseen sivupersooniksi.
Dissosiaatiohäiriöt (F44 konversiohäiriöt)
https://www.youtube.com/watch?v=Le41jA8FA4s
* Dissosiaatiohäiriöistä puhutaan, kun dissosiaation käyttö lisääntyy häiritseviin mittasuhteisiin ja aiheuttaa vaikeuksia potilaan jokapäiväisessä elämässä. Dissosiaatiohäiriön aiheuttaja on aina trauma, joka on erityisesti vaikeammissa häiriöissä toistuva ja alkanut lapsuudessa. Dissosiaatio-oireita sen sijaan voivat aiheuttaa useat eri syyt, kuten erilaiset fyysiset sairaudet, lääkkeet, päihteet tai muut psyykkiset sairaudet.
* Dissosiaatiohäiriö on vakava psyykkinen häiriö, joka usein liitetään varhaislapsuudessa koettuun traumaan. Traumaattisessa tilanteessa dissosiaatio toimii lasta suojaavana tekijänä, mutta saattaa aiheuttaa lapselle muisti-, identiteetti-ja havaintohäiriöitä.
* Dissosisaatio- eli konversiohäiriöiden yhteinen tunnusmerkki on menneisyyden muistojen, identiteettitunteen ja välittömien aistimusten,sekä ruumiinliikkeiden hallinnan osittainen tai täydellinen yhdentämiskyvyttömyys.
* Kaikenlaisilla dissosiaatohäiriöillä on taipumus lievetä joidenkin viikkojen tai kuukausien kuluttua, erityisesti jos niiden alku liittyy traumaattiseen elämäntapahtumaan. Pitempiaikaisia häiriöitä, varsinkin halvauksia ja tuntopuutoksia, saattaa kehittyä, jos häiriön alku liittyy ratkaisemattomiin ongelmiin tai ihmissuhdevaikeuksiin.
* Nämä häiriöt on ennen luokiteltuy erityyppisiksi “konversiohysterioiksi”
* Ne ovat psyykkisperäisiä ja ajoittuvat läheisesti traumaattisiin tapahtumiin, ratkaisemattomiin ja sietämättöiin ongelmiin tai häiriintyneisiin ihmissuhteisiin.
* Oireet kuvastavat usein henkilön käsitystä siitä, miten ruumiillinen sairaus ilmenisi
* Lääketieteelliset tutkimukset eivät osoita mitään tunnettua somaattista sairautta
* On ilmeistä, että toimintakyvyn menetys on tunne-elämän ristiriitojen tai tarpeiden ilmaus
* Oireet voivat kehittyä läheisessä yhteydessä henkiseen rasitukseen ja ilmaantuvat usein yhtäkkiä
* Vain normaalisti tahdonalaisten ruumiillisten toimintojen häiriöt sekä aistimusten menetykset sisällytetään tähän ryhmään.
F44.0 Dissodiatiivinen muistinmenetys (henkilö ei muista tärkeää henkilökohtaista informaatiota siinä määrin, ettei tätä voida selittää tavallisella unohtelulla. Amnesian täydellisyys ja ajanjakso, jonka muistamattomuus kattaa, vaihtelevat suuresti)
F44.1 Dissosiatiivinen pakkovaellus (on tila, jossa henkilön identiteettitaju hämärtyy, tai hän omaksuu itselleen uuden identiteetin. Identiteetin hämärtymiseen ja/tai vaihtumiseen liittyy yhtäkkinen, odottamaton matkustaminen pois kotoa. Häiriö on seurausta psyykkisesti kuormittavasta tilanteesta, ja sitä on kuvattu erityisesti sotatilanteissa sekä luonnonkatastrofien yhteydessä.)
F44.2 Dissosiatiivinen sulkutila (horros)
F44.3 Hurmos ja haltiotilat
F44.4 Dissosiatiivinen motorinen häiriö
F44.5 Dissosiatiiviset kouristukset
F44.6 Dissosiatiivinen tunnottomuus tai aistihäiriö
F44.7 Sekamuotoiset dissosiaatiohäiriöt
F44.80 Ganserin oireyhtymä
F44.81 Sivupersoonahäiriö (dissosiaatiohäiriöistä vaikein. Siinä henkilöllä on kaksi tai useampia erillisiä, toisistaan poikkeavia identiteettejä, ”sivupersoonia”, jotka toistuvasti ottavat vallan henkilön käytöksestä. Häiriöstä käytetään myös nimityksiä sivupersoonahäiriö ja monipersoonahäiriö)
F44.82 Tilapäinen lapsuus- ja nuoruusiän dissosiaatio-(konversio-)oireisto
F44.88 Muu dissosiaatiohäiriö
F44.9 Määrittämätön dissosiaatiohäiriö
Esiintyvyys
o Konversiohäiriöitä esiintyy tyypillisesti nuoruusiässä mutta jossain määrin myös ala-asteikäisillä.
o Arvioitu konversiohäiriöiden ilmaantuvuudeksi alle 16-vuotiailla lapsilla ja nuorilla 1,3–4,2 /100 000. Vanhemmassa ikäryhmässä, 10–15-vuotiailla, esiintyy näitä häiriöitä jopa kymmenkertainen määrä verrattuna nuorempiin lapsiin. Noin kolme neljännestä potilaista on tyttöjä.
Diagnostiikka
o Dissosiaatiohäiriön diagnoosi perustuu pääosin haastatteluun.
o Haastattelun apuna voidaan käyttää erilaisia dissosiaatioherkkyyttä ja hypnotisoitavuutta mittaavia kyselyitä ja testejä. Koska dissosiaatio-oireita voi esiintyä erilaisissa fyysisissä sairauksissa, on tärkeä varmistua oireiden psyykkisestä taustatekijästä huolellisilla lääkärin suorittamilla tutkimuksilla
Hoito
o Potilaan iästä riippuen perheen osuuden merkitys hoidossa vaihtelee. Sekä lapsen että nuoren konversio-oireet hoidossa kuitenkin huolestuttavat vanhempia, ja heidän osallistumisensa hoitoon on olennaista.
o Lähiomaisen ollessa trauman aiheuttaja on lapsen trauman hoidon aikana mahdollisuuksien mukaan pyrittävä uudelleen rakentamaan lapsen ja ei hyväksikäyttävän vanhemman välistä suhdetta.
o Traumatisoitumiseen johtaneiden syiden tiedostaminen ja kielteisen vuorovaikutuskehän purkaminen vaatii traumaan liittyvän pettymyksen käsittelyä.
o dissosioivien lasten kanssa työskenneltäessä keskeisiksi asioiksi nousevat jatkuvuus, stabiilius ja yhteys.
o Konversiohäiriö edellyttää useimmiten erikoissairaanhoidon tutkimuksia ja saattaa johtaa pitkiin osastojaksoihin. Noin 50–70 % tarvitsee ainakin tutkimusvaiheessa osastohoitoa.
o Olennaista on aluksi tehdä riittävän kattavat somaattisen lääketieteen tutkimukset, sillä samat oireet voivat olla selvästi somaattista alkuperää.
o Fysioterapia saattaa auttaa fyysisiin oireisiin ja samalla tarjota mahdollisuuden luopua oireista.
o Lapsen ja nuoren kanssa pyritään vähitellen ymmärtämään, miksi oireet ovat psyykkisesti tarpeellisia.
o Psykodynaaminen tai kognitiivinen psykoterapia voi olla avuksi.
o Pitkittynyt tai toimintakykyä selvästi rajoittava häiriö voi vaatia osastohoitoa lastenpsykiatrian tai nuorisopsykiatrian osastolla
o Anksiolyyttien tilapäinen käyttö saattaa tuoda helpotusta vaikeisiin oireisiin.
Ennuste
o Konversiohäiriöiden ennusteesta on suhteellisen vähän tietoa. Osa lapsista ja nuorista joutuu hyvin heikkoon tilaan, joka vaatii pitkiä sairaalahoitoja ja johtaa pitkäaikaisiin fyysisiin ja sosiaalisiin komplikaatioihin ja muuhun psyykkiseen sairastavuuteen.
o vuoden seuranta-aikana 80–90 % lapsista ja nuorista näyttää toipuvan oireista, ja kehitysiässä ilmenneillä konversiohäiriöillä on selvästi parempi ennuste kuin aikuisten konversiohäiriöillä.
Oireiden kartoittamiseen käytettäviä testejä: http://traumajadissosiaatio.fi/nuorten-poikkeuksellisten-tajunnantilojen-asteikko/ http://traumajadissosiaatio.fi/lasten-dissosiaatiivisten-oireiden-arviointilista/ http://traumajadissosiaatio.fi/steinbergin-depersonalisaatiokysely/ http://traumajadissosiaatio.fi/ruumiillisten-dissosiaatio-oireiden-arviointilista-sdq-20/
Somaattisesti ilmenevät psyykkiset oireet
> Lapsilla ja nuorilla esiintyy usein fyysistä oireilua, johon ei löydy somaattista syytä. Tätä kutsutaan somatisoinniksi
> Somatisointiin liittyvät ongelmat muodostavat jatkumon erittäin vaikeista häiriöistä jokapäiväisiin kipuihin ja särkyihin. Niistä tavallisimpia ovat päänsärky ja vatsakivut.
> toistuvat vatsakivut ovat yleisimpiä lapsuudessa ja päänsärky varhaisessa nuoruusiässä.
> Lapsilla ja nuorilla somatisaatiohäiriön diagnostiset kriteerit kuitenkin täyttyvät harvoin
> somaattisesti oireilevaa lasta ja nuorta arvioitaessa oireiden lukumäärän sijasta on tärkeämpää havaita mahdolliset psyykkiset tekijät.
> Lasten ja nuorten somatisoinnin taustalla on usein ongelmia toverisuhteissa, oppimisvaikeuksia, perheenjäsenten fyysistä ja psyykkistä sairastamista sekä taipumusta dissosioida fyysiset ja psyykkiset kokemukset toisistaan
> Somatisointiin taipuvilla nuorilla (ja aikuisilla) on todettu liittyvän vaikeutta tunnistaa omia tunteitaan ja erottaa niitä ruumiillisista tuntemuksista.
o Ilmiöitä, jotka usein nähdään normaalina dissosiaationa: lasten mielikuvitus- ja roolileikit sekä kuvitellut leikkikaverit
o Tilapäinen ympäröivän maailmaan ”unohtaminen”
o Päiväunelmointi
o Maantiehypnoosi, jossa henkilö äkkiä havahtuu ja huomaa, ettei muista ajaneensa matkan viimeisiä kilometrejä
o Asiaan uppoutuminen; elokuvan intensiivinen katsominen tai kirjan maailmaan vaipuminen niin syvällisesti, että havahtuminen tapahtuu vasta jonkun koskettaessa henkilöä
o Kahden tai useamman asian yhtäaikainen tekeminen
o Henkilö, joka keskustelee, selailee sanomalehteä sekä hörppii kahvia yhtäaikaisesti
o Tunteiden tietoinen piilottaminen tai unohtaminen uhkaavassa tilanteessa
o Poliisin rationaalinen ja asiallinen käytös onnettomuustilanteessa
* Dissosiaatio on tyypillinen traumatilanteessa, jolloin se ehkäisee henkilön psyykkisen ylikuormittumisen. Dissosiaatio mahdollistaa trauman hajottamisen pienempiin, helpommin hallittaviin yksiköihin.
* Kun olosuhteet ovat sopivat, useimmiten, kun trauman uhri tuntee olonsa riittävän turvalliseksi , aletaan palasia jälleen yhdistää toisiinsa; dissosiaatio alkaa purkautua
* Jos dissosioitua kokemusta ei päästä kunnolla purkamaan, seurauksena on usein traumanjälkeisiä psyykkisiä ongelmia, kuten akuutti tai post-traumaattinen stressihäiriö.
* Lapsella, jolla persoonallisuuden kehitys on kesken, johtaa dissosiaation runsas käyttö minän eri osien huonoon keskinäiseen yhdistymiseen. Henkilön saattaa olla vaikea tunnistaa omia tunnetilojaan, ja hänen käyttäytymisensä voi olla impulsiivista sekä ailahdella laidasta laitaan. Koska ikävissä kokemuksissa dissosiaatio
automatisoituu, ei henkilö myöskään juuri opi kokemuksistaan, koska suuri osa siitä häviää pois tietoisuudesta eikä henkilö sitä näin joudu käsittelemään. Ääritapauksissa saattavat kokonaiset persoonallisuuden osat joutua toisistaan niin erilleen, että ne muodostuvat omiksi alayksiköikseen sivupersooniksi.
Dissosiaatiohäiriöt (F44 konversiohäiriöt)
https://www.youtube.com/watch?v=Le41jA8FA4s
* Dissosiaatiohäiriöistä puhutaan, kun dissosiaation käyttö lisääntyy häiritseviin mittasuhteisiin ja aiheuttaa vaikeuksia potilaan jokapäiväisessä elämässä. Dissosiaatiohäiriön aiheuttaja on aina trauma, joka on erityisesti vaikeammissa häiriöissä toistuva ja alkanut lapsuudessa. Dissosiaatio-oireita sen sijaan voivat aiheuttaa useat eri syyt, kuten erilaiset fyysiset sairaudet, lääkkeet, päihteet tai muut psyykkiset sairaudet.
* Dissosiaatiohäiriö on vakava psyykkinen häiriö, joka usein liitetään varhaislapsuudessa koettuun traumaan. Traumaattisessa tilanteessa dissosiaatio toimii lasta suojaavana tekijänä, mutta saattaa aiheuttaa lapselle muisti-, identiteetti-ja havaintohäiriöitä.
* Dissosisaatio- eli konversiohäiriöiden yhteinen tunnusmerkki on menneisyyden muistojen, identiteettitunteen ja välittömien aistimusten,sekä ruumiinliikkeiden hallinnan osittainen tai täydellinen yhdentämiskyvyttömyys.
* Kaikenlaisilla dissosiaatohäiriöillä on taipumus lievetä joidenkin viikkojen tai kuukausien kuluttua, erityisesti jos niiden alku liittyy traumaattiseen elämäntapahtumaan. Pitempiaikaisia häiriöitä, varsinkin halvauksia ja tuntopuutoksia, saattaa kehittyä, jos häiriön alku liittyy ratkaisemattomiin ongelmiin tai ihmissuhdevaikeuksiin.
* Nämä häiriöt on ennen luokiteltuy erityyppisiksi “konversiohysterioiksi”
* Ne ovat psyykkisperäisiä ja ajoittuvat läheisesti traumaattisiin tapahtumiin, ratkaisemattomiin ja sietämättöiin ongelmiin tai häiriintyneisiin ihmissuhteisiin.
* Oireet kuvastavat usein henkilön käsitystä siitä, miten ruumiillinen sairaus ilmenisi
* Lääketieteelliset tutkimukset eivät osoita mitään tunnettua somaattista sairautta
* On ilmeistä, että toimintakyvyn menetys on tunne-elämän ristiriitojen tai tarpeiden ilmaus
* Oireet voivat kehittyä läheisessä yhteydessä henkiseen rasitukseen ja ilmaantuvat usein yhtäkkiä
* Vain normaalisti tahdonalaisten ruumiillisten toimintojen häiriöt sekä aistimusten menetykset sisällytetään tähän ryhmään.
F44.0 Dissodiatiivinen muistinmenetys (henkilö ei muista tärkeää henkilökohtaista informaatiota siinä määrin, ettei tätä voida selittää tavallisella unohtelulla. Amnesian täydellisyys ja ajanjakso, jonka muistamattomuus kattaa, vaihtelevat suuresti)
F44.1 Dissosiatiivinen pakkovaellus (on tila, jossa henkilön identiteettitaju hämärtyy, tai hän omaksuu itselleen uuden identiteetin. Identiteetin hämärtymiseen ja/tai vaihtumiseen liittyy yhtäkkinen, odottamaton matkustaminen pois kotoa. Häiriö on seurausta psyykkisesti kuormittavasta tilanteesta, ja sitä on kuvattu erityisesti sotatilanteissa sekä luonnonkatastrofien yhteydessä.)
F44.2 Dissosiatiivinen sulkutila (horros)
F44.3 Hurmos ja haltiotilat
F44.4 Dissosiatiivinen motorinen häiriö
F44.5 Dissosiatiiviset kouristukset
F44.6 Dissosiatiivinen tunnottomuus tai aistihäiriö
F44.7 Sekamuotoiset dissosiaatiohäiriöt
F44.80 Ganserin oireyhtymä
F44.81 Sivupersoonahäiriö (dissosiaatiohäiriöistä vaikein. Siinä henkilöllä on kaksi tai useampia erillisiä, toisistaan poikkeavia identiteettejä, ”sivupersoonia”, jotka toistuvasti ottavat vallan henkilön käytöksestä. Häiriöstä käytetään myös nimityksiä sivupersoonahäiriö ja monipersoonahäiriö)
F44.82 Tilapäinen lapsuus- ja nuoruusiän dissosiaatio-(konversio-)oireisto
F44.88 Muu dissosiaatiohäiriö
F44.9 Määrittämätön dissosiaatiohäiriö
Esiintyvyys
o Konversiohäiriöitä esiintyy tyypillisesti nuoruusiässä mutta jossain määrin myös ala-asteikäisillä.
o Arvioitu konversiohäiriöiden ilmaantuvuudeksi alle 16-vuotiailla lapsilla ja nuorilla 1,3–4,2 /100 000. Vanhemmassa ikäryhmässä, 10–15-vuotiailla, esiintyy näitä häiriöitä jopa kymmenkertainen määrä verrattuna nuorempiin lapsiin. Noin kolme neljännestä potilaista on tyttöjä.
Diagnostiikka
o Dissosiaatiohäiriön diagnoosi perustuu pääosin haastatteluun.
o Haastattelun apuna voidaan käyttää erilaisia dissosiaatioherkkyyttä ja hypnotisoitavuutta mittaavia kyselyitä ja testejä. Koska dissosiaatio-oireita voi esiintyä erilaisissa fyysisissä sairauksissa, on tärkeä varmistua oireiden psyykkisestä taustatekijästä huolellisilla lääkärin suorittamilla tutkimuksilla
Hoito
o Potilaan iästä riippuen perheen osuuden merkitys hoidossa vaihtelee. Sekä lapsen että nuoren konversio-oireet hoidossa kuitenkin huolestuttavat vanhempia, ja heidän osallistumisensa hoitoon on olennaista.
o Lähiomaisen ollessa trauman aiheuttaja on lapsen trauman hoidon aikana mahdollisuuksien mukaan pyrittävä uudelleen rakentamaan lapsen ja ei hyväksikäyttävän vanhemman välistä suhdetta.
o Traumatisoitumiseen johtaneiden syiden tiedostaminen ja kielteisen vuorovaikutuskehän purkaminen vaatii traumaan liittyvän pettymyksen käsittelyä.
o dissosioivien lasten kanssa työskenneltäessä keskeisiksi asioiksi nousevat jatkuvuus, stabiilius ja yhteys.
o Konversiohäiriö edellyttää useimmiten erikoissairaanhoidon tutkimuksia ja saattaa johtaa pitkiin osastojaksoihin. Noin 50–70 % tarvitsee ainakin tutkimusvaiheessa osastohoitoa.
o Olennaista on aluksi tehdä riittävän kattavat somaattisen lääketieteen tutkimukset, sillä samat oireet voivat olla selvästi somaattista alkuperää.
o Fysioterapia saattaa auttaa fyysisiin oireisiin ja samalla tarjota mahdollisuuden luopua oireista.
o Lapsen ja nuoren kanssa pyritään vähitellen ymmärtämään, miksi oireet ovat psyykkisesti tarpeellisia.
o Psykodynaaminen tai kognitiivinen psykoterapia voi olla avuksi.
o Pitkittynyt tai toimintakykyä selvästi rajoittava häiriö voi vaatia osastohoitoa lastenpsykiatrian tai nuorisopsykiatrian osastolla
o Anksiolyyttien tilapäinen käyttö saattaa tuoda helpotusta vaikeisiin oireisiin.
Ennuste
o Konversiohäiriöiden ennusteesta on suhteellisen vähän tietoa. Osa lapsista ja nuorista joutuu hyvin heikkoon tilaan, joka vaatii pitkiä sairaalahoitoja ja johtaa pitkäaikaisiin fyysisiin ja sosiaalisiin komplikaatioihin ja muuhun psyykkiseen sairastavuuteen.
o vuoden seuranta-aikana 80–90 % lapsista ja nuorista näyttää toipuvan oireista, ja kehitysiässä ilmenneillä konversiohäiriöillä on selvästi parempi ennuste kuin aikuisten konversiohäiriöillä.
Oireiden kartoittamiseen käytettäviä testejä: http://traumajadissosiaatio.fi/nuorten-poikkeuksellisten-tajunnantilojen-asteikko/ http://traumajadissosiaatio.fi/lasten-dissosiaatiivisten-oireiden-arviointilista/ http://traumajadissosiaatio.fi/steinbergin-depersonalisaatiokysely/ http://traumajadissosiaatio.fi/ruumiillisten-dissosiaatio-oireiden-arviointilista-sdq-20/
Somaattisesti ilmenevät psyykkiset oireet
> Lapsilla ja nuorilla esiintyy usein fyysistä oireilua, johon ei löydy somaattista syytä. Tätä kutsutaan somatisoinniksi
> Somatisointiin liittyvät ongelmat muodostavat jatkumon erittäin vaikeista häiriöistä jokapäiväisiin kipuihin ja särkyihin. Niistä tavallisimpia ovat päänsärky ja vatsakivut.
> toistuvat vatsakivut ovat yleisimpiä lapsuudessa ja päänsärky varhaisessa nuoruusiässä.
> Lapsilla ja nuorilla somatisaatiohäiriön diagnostiset kriteerit kuitenkin täyttyvät harvoin
> somaattisesti oireilevaa lasta ja nuorta arvioitaessa oireiden lukumäärän sijasta on tärkeämpää havaita mahdolliset psyykkiset tekijät.
> Lasten ja nuorten somatisoinnin taustalla on usein ongelmia toverisuhteissa, oppimisvaikeuksia, perheenjäsenten fyysistä ja psyykkistä sairastamista sekä taipumusta dissosioida fyysiset ja psyykkiset kokemukset toisistaan
> Somatisointiin taipuvilla nuorilla (ja aikuisilla) on todettu liittyvän vaikeutta tunnistaa omia tunteitaan ja erottaa niitä ruumiillisista tuntemuksista.
Valikoiva puhumattomuus (mutismus electives F94.0)
https://www.youtube.com/watch?v=TwBAjEA-1dc
* Valikoiva puhumattomuus on lapsuudessa kehittyvä sosiaalisen vuorovaikutuksen häiriö, jonka ydinoireisiin kuuluu sosiaalisiin tilanteisiin liittyvä ahdistus.
* Häiriölle on ominaista huomattava tunnetekijöiden määräämä valikoivuus puhumisessa niin, että lapsi osoittaa kielellistä kyvykkyyttä joissakin tilanteissa mutta on puhumatta toisissa (määriteltävissä tilanteissa).
* Häiriöön liittyy tavallisesti merkittäviä luonteenpiirteitä esim. vetäytymistä, herkkyyttä, taipumusta vastarinnan tekoon ja sosiaaliseen ahdistukseen.
o Valikoiva puhumattomuus on poikkeavaa käytöstä, jossa lapsi opittuaan puhumaan, kieltäytyy puhumasta yhdessä tai useammassa sosiaalisessa tilanteessa.
o Hän saattaa kieltäytyä puhumasta tietylle henkilölle jatkuvasti tai tilapäisesti ja ilmaista itseään ainoastaan lyhyillä ääntelyillä,yksitavuisilla sanoilla, ilmeillä ja eleillä. Valokoivassa puhumattomuuden ollessa kyseessä puheentuoton ja ymmärtämisen esteenä ei ole mitään somaattista syytä.
o Lapsi saattaa puhua hyvinkin paljon ja sujuvasti valitsemalleen henkilölle.
Kliininen kuva ja diagnostiikka
o Valikoivaa puhumattomuutta pidetään yhtenä ahdistushäiriön muotona eikä niinkään puheen ja kielen kehityshäiriönä.
o Valikoivassa puhumattomuudessa on yhteisiä piirteitä sosiaalisten tilanteiden pelon kanssa, jopa 97 % valikoivasti puhumattomista lapsista täyttävät sosiaalisen fobian (F40.1) diagnoosikriteerit. Muina samanaikaisia diagnooseina on kastelua ja tuhrimista (42 %:lla), eroahdistusta (30 %:lla) ja pakko-oireista häiriötä (vajaalla 10 %:lla)
o Häiriö alkaa yleensä vähitellen ja liittyy usein tiettyihin tilanteisiin esim. päiväkodin tai koulun alkuun. Usein häiriöstä kärsivä lapsi, kieltäytyy puhumasta vieraille mutta puhuu kotona läheisille ihmisille.
o On olemassa tapauksia, joissa lapsi puhuu kodin ulkopuolella, mutta kieltyäytyy puhumasta molemille tai toiselle vanhemmalleen.
o DSM-IV- tautiluokituksessa edellytettään, että puhumattomuuden on kestänyt vähintään kuukauden, eikä tänä ajankohtana ole tapahtunut suuria muutoksia jotka voisivat selittää puhumattomuuden. (esim.ensimmäinen koulukuukausi)
o Häiriö aiheuttaa huomattavaa sosiaalista haittaa ja heikentää toimintakykyä. (koulutus, sosiaaliset suhteet, kommunikaatio)
o valikoivasti puhumattomien lasten sosiaaliset taidot ovat yleensä muita lapsia heikompia myös tilanteissa, joissa ei tarvitse puhua.
o Häiriöstä kärsivillä lapsilla on yleensä tiettyjä luonteenpiirteitä: he ovat herkkiä, ujoja, pelkäävät kaikkea outoa ja uutta, ovat itsepäisiä,ennakkoluuloisia ja tunne-elämältään kypsymättömiä ja he ahdistuvat ja masentuvat helposti.
o Mutistilasten kehitys on yleensä normaalia, puheen kehitys voi olla hieman hitaampaa.
o Kotonaan lapsi voi olla voimakastahtoinen, vilkas ja agressiivinen vastakohtana kodin ulkopuoliselle käytökselle.
Esiintyvyys
o Valikoivaa puhumattomuutta pidetään harvinaisena, sitä on kansainväloisesti noin 0,2- 0,8% väestöstä. Suomessa 2% lapsista.
o Mutismi esiintyvyys tytöillä n. 2 kertaa suurempi kuin pojilla ja maahanmuuttajaperheissä 4-kertainen kantaväestöön verrattuna.
o Useimmiten häiriö ilmenee ensimmäisen kerran varhaislapsuudessa keskimäärin 3–4 vuoden iässä, mutta diagnosointi tapahtuu yleensä vasta 6–9 vuoden iässä.
o oireiden tavanomaista myöhäisempi ilmaantuminen saattaa liittyä kiusaamis- tai nöyryyttämiskokemuksiin
o puhumattomuusoire helpottaa yleensä nuoruusiässä, mutta kommunikaatiovaikeudet heikentävät usein edelleen koulusuoriutumista ja pärjäämistä työelämässä
o muu psykiatrinen sairastavuus, erityisesti sosiaalinen ahdistuneisuus, on aikuisiällä keskimääräistä tavallisempa.
Taustatekijöitä
* Valikoivan puhumattomuuden taustasyitä ei juuri tunneta, mutta olettamuksia on tehty psykologisten,biologisten ja perhetekijöiden pohjalta.
* Mahdollisia syitä voi olla: perheen sisäiset ja kasvatukselliset ongelmat, traumaattiset kokemukset tai perinnöllisyys.
* valikoiva puhumattomuus voisi olla tunnesäätelyn strategia, jossa emotionaalista aktivaatiota vähennetään välttämällä puhumista uhkaavassa tai stressaavassa tilanteessa.
* Arien tutkimusryhmä on osoittanut, että puhumattomien lasten auditoristen vievien ratojen toiminta on heikompaa ja he menestyvät verrokkeja heikommin oman puheen aikaisessa kuulonvaraisessa erottelussa.
* Valikoivaa puhumattomuutta on esiintynyt usein jollakin lapsen lähisukulaisista, ja heidän perheissään esiintyy normaalia useammin ujoutta ja vähäpuheisuutta
* Valikoivasti puhumattomien lasten vanhempien on havaittu olevan keskimääräistä kontrolloivampia, mikä puolestaan liittyy lapsen tai vanhemman omaan ahdistuneisuuteen.
Hoito
* Hoito keskittyy vuorovaikutustaitojen kehittämiseen ja ahdistuksen lievittämiseen.
* lasta ei saa painostaa puhumaan, koska se lisää lapsen sisäistä ristiriitaa ja voi vaikeuttaa puhumattomuutta
* Hoidon tavoitteena on saada lapsi puhumaan sosiaalisissa tilanteissa, mikä edellyttää tiivistä yhteistyötä koulun tai muiden sellaisten ympäristöjen kanssa, jossa puhumattomuudesta on eniten haittaa
* Valikoivasti puhumattoamlle ei ole vakihoitoa, vaan hoito suunnitellaan ysksilöllisesti lapsen tarpeen mukaan.
* Erilaisia hoitomtotoja on käytettävissä: leikkiterapia, psykodynaaminen psykoterapia, kongitiivis-behavioraalinen psykoterapia, puheterapia, ryhmäterapia.
* Perheen mukaan ottamista terapeuttiseen prosessiin pidetään tärkeänä
* Lääkkeistä serotoniinin takaisinoton estäjillä, erityisesti fluoksetiinilla, on todettu olevan suotuisa vaikutus. Tällä hetkellä lääke suositellaan liitettäväksi hoitoon vasta, mikäli muut terapeuttiset hoitomuodot eivät tuota tulosta.
* Lapsen vuorovaikutuksen myönteisten kokemusten kehittymisen kannalta on tärkeintä, että lapsi saa tuntea olevansa hyväksytty juuri sellaisena kuin hän on. Lapselle pitäisi antaa mahdollisuus osallistua vuorovaikutustilanteisiin puhumattomanakin.
Ennuste
o Aineistosta riippuen häiriön on katsottu parantuneen 39–100 %:ssa tapauksista. Useimmiten parantumisprosentti on 50 %:n luokkaa: parempien remissioprosenttien aineistoissa seuranta-aika on ollut pidempi, jopa yli 10 vuotta
o Useimmiten valikoiva puhumattomuus kestää yli viisi vuotta ja kuntoutuminen on pitkäkestoinen prosessi. Lisäksi lapsuusiän valikoiva puhumattomuus on aikuisiällä kehittyvän ahdistuneisuushäiriön merkittävä riskitekijä. Erityisesti se on yhteydessä sosiaalisten tilanteiden pelkoon
Tunne-elämän häitiöt esitelmän tiivistelmä
Valikoiva puhumattomuus
-lapsi osoittaa kielellistä kyvykkyyttä joissakin tilanteissa, mutta on puhumatta toisissa määriteltävissä tilanteissa.
-on tärkeää ettei lasta painosteta puhumaan. Lääkettä suositellaan lisättäväksi hoitoon vasta jos terapeuttiset menetelmät eivät tuota tulosta
-Valikoivan puhumattomuuden taustasyitä ei juuri tunneta, mutta olettamuksia on tehty psykologisten, biologisten ja perhetekijöiden pohjalta.
Dissosiaatiohäiriö
-Dissosiaatiohäiriön aiheuttaja on aina trauma, joka on erityisesti vaikeammissa häiriöissä toistuva ja alkanut lapsuudessa.
-Menneiden muistojen, identiteetti tunteen, välittömien aistimusten sekä ruumiin liikkeiden hallinnan osittainen/täydellinen yhdentämiskyvyttömyys
-hoidossa pyritään rakentamaan turvalliseen aikuiseen luottamus suhde. On myös tärkeää että lapsen kanssa käydään läpi oireita ja niiden merkitystä.
Kastelu
-suurin osa suomalaislapsista oppii täysin kuivaksi neljän vuoden ikään mennessä.
-Kuuden vuoden iässä lapsella on neurologinen kypsyys virtsarakon hallintaan.Kuivaksi oppiminen on myös psyykkinen tapahtuma. -Hylätyksi tulemisen pelko voi olla syy kastelulle. -Hoitomuotoja: oireiden kirjanpito, lääkkeet, psykoterapia
Tuhriminen
-Neljää ikävuotta pidetään rajana, jonka jälkeen housuihin tai vuoteeseen ulostaminen katsotaan poikkeavaksi.
-Syy voi olla psyykkinen (aggressiivisuus, välinpitämättömyys) tai fyysisenä (esim.selkäytimen kehittymishäiriö)
-Hoito: tutkimukset, siistiksi oppimisohjelma, perheen psyykkisten/sosiaalisten syiden selvittäminen
Syömishäiriöt
-tunnetuimmat: laihuushäiriö, ahmimishäiriö
-Laihuushäiriön hoito: painon nostaminen (viikon tavoitepaino), ruokavalio ja liikunta tasaiseksi
-Ahmimishäiriön hoito: ravitsemusterapeutti, puheterapeutilta avun saanti tärkeää
Pakko-oireinen häiriö
-aiheuttaa stressiä ja heikentää psykososiaalista toimintakykyä
-lasten yleisimmät pakkoajatukset liittyvät likaantumiseen, vahingoittumiseen sekä tarkkuuden pelkoon
-Pakko-oireinen häiriö voidaan jakaa kolmeen alatyyppiin: Pakkoajatuspainoitteiseen, pakkotoimintopainotteiseen, pakkoajatuksina ja pakkotoimintoina ilmenevään häiriöön.
-Kognitiivinen käyttäytymisterapia yksin tai yhdistettynä SSRI-lääkitykseen on keskeisin hoitomuoto.
Ahdistuneisuus
-yleisimpiä oireita: pelokkuus ja huoli yhtäjaksoisesti vähintään 6kk, levottomuus, väsymys, pahoinvointi, univaikeudet
-on tärkeää käsitellä häpeän tunteita, välttää stressiä, lisätä liikuntaa, myös alkoholin vähentäminen voi auttaa oloa
-hoito: Psykoterapeuttiset hoitomenetelmät, oireita lieventävät lääkkeet
//Eroahdistus on lapselle normaali vaihe mutta sen aiheuttaessa sosiaalisia ongelmia ja jatkuessa yleistä pidempään on kyseessä eroahdistushäiriö.
-hoidon tarkoituksena on saada lapsi tarhaan/kouluun mahdollisimman pian
-lapsi osoittaa kielellistä kyvykkyyttä joissakin tilanteissa, mutta on puhumatta toisissa määriteltävissä tilanteissa.
-on tärkeää ettei lasta painosteta puhumaan. Lääkettä suositellaan lisättäväksi hoitoon vasta jos terapeuttiset menetelmät eivät tuota tulosta
-Valikoivan puhumattomuuden taustasyitä ei juuri tunneta, mutta olettamuksia on tehty psykologisten, biologisten ja perhetekijöiden pohjalta.
Dissosiaatiohäiriö
-Dissosiaatiohäiriön aiheuttaja on aina trauma, joka on erityisesti vaikeammissa häiriöissä toistuva ja alkanut lapsuudessa.
-Menneiden muistojen, identiteetti tunteen, välittömien aistimusten sekä ruumiin liikkeiden hallinnan osittainen/täydellinen yhdentämiskyvyttömyys
-hoidossa pyritään rakentamaan turvalliseen aikuiseen luottamus suhde. On myös tärkeää että lapsen kanssa käydään läpi oireita ja niiden merkitystä.
Kastelu
-suurin osa suomalaislapsista oppii täysin kuivaksi neljän vuoden ikään mennessä.
-Kuuden vuoden iässä lapsella on neurologinen kypsyys virtsarakon hallintaan.Kuivaksi oppiminen on myös psyykkinen tapahtuma. -Hylätyksi tulemisen pelko voi olla syy kastelulle. -Hoitomuotoja: oireiden kirjanpito, lääkkeet, psykoterapia
Tuhriminen
-Neljää ikävuotta pidetään rajana, jonka jälkeen housuihin tai vuoteeseen ulostaminen katsotaan poikkeavaksi.
-Syy voi olla psyykkinen (aggressiivisuus, välinpitämättömyys) tai fyysisenä (esim.selkäytimen kehittymishäiriö)
-Hoito: tutkimukset, siistiksi oppimisohjelma, perheen psyykkisten/sosiaalisten syiden selvittäminen
Syömishäiriöt
-tunnetuimmat: laihuushäiriö, ahmimishäiriö
-Laihuushäiriön hoito: painon nostaminen (viikon tavoitepaino), ruokavalio ja liikunta tasaiseksi
-Ahmimishäiriön hoito: ravitsemusterapeutti, puheterapeutilta avun saanti tärkeää
Pakko-oireinen häiriö
-aiheuttaa stressiä ja heikentää psykososiaalista toimintakykyä
-lasten yleisimmät pakkoajatukset liittyvät likaantumiseen, vahingoittumiseen sekä tarkkuuden pelkoon
-Pakko-oireinen häiriö voidaan jakaa kolmeen alatyyppiin: Pakkoajatuspainoitteiseen, pakkotoimintopainotteiseen, pakkoajatuksina ja pakkotoimintoina ilmenevään häiriöön.
-Kognitiivinen käyttäytymisterapia yksin tai yhdistettynä SSRI-lääkitykseen on keskeisin hoitomuoto.
Ahdistuneisuus
-yleisimpiä oireita: pelokkuus ja huoli yhtäjaksoisesti vähintään 6kk, levottomuus, väsymys, pahoinvointi, univaikeudet
-on tärkeää käsitellä häpeän tunteita, välttää stressiä, lisätä liikuntaa, myös alkoholin vähentäminen voi auttaa oloa
-hoito: Psykoterapeuttiset hoitomenetelmät, oireita lieventävät lääkkeet
//Eroahdistus on lapselle normaali vaihe mutta sen aiheuttaessa sosiaalisia ongelmia ja jatkuessa yleistä pidempään on kyseessä eroahdistushäiriö.
-hoidon tarkoituksena on saada lapsi tarhaan/kouluun mahdollisimman pian
tiistai 6. syyskuuta 2016
Inffoa
Olemme viisi kolmannen vuoden lähihoitaja opiskelijaa, jotka ovat päätyneet valinnaisryhmään pohtimaan asioita lapsien ja nuorien mielenterveydestä: Iida, Sharon, Veera, Miranda ja Milla. Tänne meillä on ollut tehtävänä tehdä esitys aiheesta Tunne-elämän häiriöt. Olemme kuitenkin keränneet tietoa laajemmin kuin mitä esitykseen mahtuu. Luulimme että on enemmän aikaa esittää tuotokset luokallemme. Saimme kuitenkin tietää, että aikaa on noin 30minuuttia. Sen seurauksena ajattelimme tiivistää kaikki keräämämme tiedot ja niiden tärkeimmät asiat esitykseen ja sen lisäksi julkaista tänne asiat joita emme ehdi käymään lävitse, jotta aiheesta kiinnostuneet voivat tulla katsomaan täältä lisää tietoa aiheista.
Tervetuloa tutkimaan!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)