Kastelu

Kastelu:

Vastasyntyneellä virtsarakko toimii automaattisesti selkäytimessä sijaitsevan keskuksen säätelemänä, mutta vuoden ikään mennessä kontrolli siirtyy aivorungon miktiokeskukseen (virtsaamistapahtumaa säätelevä refleksikeskus).

Toisella ikävuodella lapsi pystyy jo tiedostamaan rakon täyttymisen, mutta ei vielä kykene estämään sen tyhjenemistä.

Noin puolet suomalaislapsista oppii päiväkuivaksi pian kaksi vuotta täytettyään ja yökuivaksi muutamaa kuukautta myöhemmin.

Rakon hallinnan saavuttamisessa on kuitenkin suuria yksilöllisiä eroja ja vasta neljän vuoden ikään mennessä suurin osa suomalaislapsista on oppinut pitämään housunsa ja vuoteensa kuivana.

Kuuden vuoden ikään mennessä lapsella on tavallisesti neurologinen kypsyys virtsarakkonsa täydelliseen hallintaan.

Vain pienellä osalla lapsista kastelu jatkuu vielä murrosiän loppupuolelle.

Kuivaksi oppiminen on myös psyykkinen tapahtuma.

Noin 2-vuotias lapsi kokee tyydytystä omista eritteistään ja onnistunut pissa pottaan on ikään kuin "lahja" äidille. Näin lapsi oppii kuivaksi positiivisen vuorovaikutuksen kautta. Negatiivinen asenne ja vaativa äiti puolestaan aiheuttaa vastustusta ja näinollen pitkittää kuivaksi oppimista.

Hylätyksi tulemisen pelko voi mahdollisesti aiheuttaa lapselle kasteluoireen pitkittymistä tai uudelleen alkamista.

Eli on olemassa lapsia joilla perheilmapiiri ja mieliala vaikuttavat kuivaksi oppimiseen.

Päiväkastelu edellyttää usein urologisia tutkimuksia.


Hoito:

Oireiden kirjanpito:      

Lapsi pitää kirjaa pissavahingoista ja merkitsee itse vihkoon tai lomakkeelle onko hän selvinnyt yön kuivana.

Lääkehoito:               

 

Käytetään miltein yksinomaan Desmopressiiniä  joka on virtsaneritystä vähentävä lääke, joka "aikuistaa" antidiureesin (eli: virtsanerityksen) vuorokausikäyrän vastaamaan lapsen ikätasoa. Tämä on hyvä apu tilanteisiin jossa kastelu aiheuttaa lapselle häpeää. (esim: leirillä, tai muuten kodin ulkopuolella).

 

Psykoterapeuttisia menetelmiä suositellaan, kun lapsella on psyykkisiä ongelmia, kuten unettomuutta, jännittyneisyyttä tai ahdistusta.

Kastelijalapsen yksilöpsykoterapiassa nähdään tavallisesti kaksi linjaa:

Milloin kysymyksessä on hylätyksi tulemisen pelko, se tulisi saada lapsen tietoisuuteen ja käsiteltäväksi vanhempien kanssa.

Toisaalta korostetaan itsenäisyyden ja omatoimisuuden lisäämistä ja lapsen omaa vastuullisuutta kastelun hoidossa (esim: voidaan toteuttaa korostamalla seurantavihon täyttämistä itse tai kuivan lakanan vaihtamista itse).


Jotkut lapset näyttävät saavan sekundaarihyötyä kastelustaan:

Vanhemmat hääräävät heidän ympärillään yöllä ja lopulta kutsuvat omaan sänkyynsä joka on se lapsen toivoma asia.

Tällainen käytös vanhemmilta vaan on omiaan pitkittämään kastelua.


Psykoterapeuttisen jakson myötä kastelu voi loppua jos se on ollut psyykkistä alkuperää.