maanantai 10. lokakuuta 2016

Tunne-elämän häitiöt esitelmän tiivistelmä

Valikoiva puhumattomuus
-lapsi osoittaa kielellistä kyvykkyyttä joissakin tilanteissa, mutta on puhumatta toisissa määriteltävissä tilanteissa.
-on tärkeää ettei lasta painosteta puhumaan. Lääkettä suositellaan lisättäväksi hoitoon vasta jos terapeuttiset menetelmät eivät tuota tulosta
-Valikoivan puhumattomuuden taustasyitä ei juuri tunneta, mutta olettamuksia on tehty psykologisten, biologisten ja perhetekijöiden pohjalta.

Dissosiaatiohäiriö
-Dissosiaatiohäiriön aiheuttaja on aina trauma, joka on erityisesti vaikeammissa häiriöissä toistuva ja alkanut lapsuudessa.
-Menneiden muistojen, identiteetti tunteen, välittömien aistimusten sekä ruumiin liikkeiden hallinnan osittainen/täydellinen yhdentämiskyvyttömyys
-hoidossa pyritään rakentamaan turvalliseen aikuiseen luottamus suhde. On myös tärkeää että lapsen kanssa käydään läpi oireita ja niiden merkitystä.

Kastelu
-suurin osa suomalaislapsista oppii täysin kuivaksi neljän vuoden ikään mennessä.
-Kuuden vuoden iässä lapsella on neurologinen kypsyys virtsarakon hallintaan.Kuivaksi oppiminen on myös psyykkinen tapahtuma. -Hylätyksi tulemisen pelko voi olla syy kastelulle. -Hoitomuotoja: oireiden kirjanpito, lääkkeet, psykoterapia

Tuhriminen
-Neljää ikävuotta pidetään rajana, jonka jälkeen housuihin tai vuoteeseen ulostaminen katsotaan poikkeavaksi.
-Syy voi olla psyykkinen (aggressiivisuus, välinpitämättömyys) tai fyysisenä (esim.selkäytimen kehittymishäiriö)
-Hoito: tutkimukset, siistiksi oppimisohjelma, perheen psyykkisten/sosiaalisten syiden selvittäminen

Syömishäiriöt
-tunnetuimmat: laihuushäiriö, ahmimishäiriö
-Laihuushäiriön hoito: painon nostaminen (viikon tavoitepaino), ruokavalio ja liikunta tasaiseksi
-Ahmimishäiriön hoito: ravitsemusterapeutti, puheterapeutilta avun saanti tärkeää

Pakko-oireinen häiriö
-aiheuttaa stressiä ja heikentää psykososiaalista toimintakykyä
-lasten yleisimmät pakkoajatukset liittyvät likaantumiseen, vahingoittumiseen sekä tarkkuuden pelkoon
-Pakko-oireinen häiriö voidaan jakaa kolmeen alatyyppiin: Pakkoajatuspainoitteiseen, pakkotoimintopainotteiseen, pakkoajatuksina ja pakkotoimintoina ilmenevään häiriöön.
-Kognitiivinen käyttäytymisterapia yksin tai yhdistettynä SSRI-lääkitykseen on keskeisin hoitomuoto. 

Ahdistuneisuus
-yleisimpiä oireita: pelokkuus ja huoli yhtäjaksoisesti vähintään 6kk, levottomuus, väsymys, pahoinvointi, univaikeudet
-on tärkeää käsitellä häpeän tunteita, välttää stressiä, lisätä liikuntaa, myös alkoholin vähentäminen voi auttaa oloa
-hoito: Psykoterapeuttiset hoitomenetelmät, oireita lieventävät lääkkeet 
//Eroahdistus on lapselle normaali vaihe mutta sen aiheuttaessa sosiaalisia ongelmia ja jatkuessa yleistä pidempään on kyseessä eroahdistushäiriö.
-hoidon tarkoituksena on saada lapsi tarhaan/kouluun mahdollisimman pian

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti